Siirry sisältöön

Aurajoki soi

Aurajokisinfonia on osa Turku 2011 kulttuuripääkaupunki ohjelmaa.

Se on sarja teoksia ja esityksiä Aurajoella ja sen lähistöllä olevista äänistä ja äänilähteistä.

Aurajokisinfonia on osa Suomen Akustisen Ekologian Seuran  tuottamaa Turku kuuntelee kokonaisuutta. Siihen  kuuluu sinfonian lisäksi  Turun kuuntelukartta ja karttaan  liittyvää aineiston keruuta sekä tapahtumia.

Turku kuuntelee tuo  Turun kaupunkikuvaan myös uutta  kuunneltavaa. Olemme kutsumassa nimekkäitä kansainvälisiä äänitateilijoita tekemään julkisia ääni-installaatioita ja – teoksia Turkuun.

Aurajokisinfonia perustuu äänitaiteilija Simo Alitalon ideaan ja hän johtaa sinfonian suunnittelua.

Turku kuuntelee työryhmässä ovat lisäksi Tuike Alitalo, Meri Kytö ja Pessi Parviainen Suomen Akustisen Ekologian Seurasta.

Aurajokisinfonian toteutukseen tarvitaan kaikkia kynnelle kykeneviä ja asiaan innostuvia turkulaisia.

Aurajokisinfonian yhtenä innoituksena ja esikuvana  on  ollut  Arseni Avraamovin Bakussa 1920-luvulla toteuttama kaupungin ääniperformanssi.

Aurajokisinfonian perusääniä ovat  joella kulloisenakin vuodenaikana olevien veneiden ja laivojen erilaiset äänimerkinantolaitteet.

Aurajokisinfonia on sumutorville, erilaisille pilleille, kirkonkelloille, työn äänille ja äänimaamerkeille sävelletty ääniteos.

Toteutuksen pohjana ovat St John´sin (New Foundland, Kanada) Sound Symposiumissa kehitellyt työtavat ja sävellystekniikat ja niiden sovellukset. Menetelmän avulla kuka tahansa  oppii säveltämisen perustekniikan muutaman tunnin kurssilla. Tämän jälkeen tarvitaan vain työtä ja mielikuvitusta.

Vuoden 2010 aikana  tutkitaan ja kartoitetaan  merkinantolaitteden äänenvoimakkuuksia ja kuuluvuutta eri sääolosuhteissa sekä tehdään referenssiäänityksiä.

Samaan aikaan selvitetään yhteistyötahojen kuten Turun sataman, seurakuntien, merivartioston, puolustusvoimien, turkulaisten musiikkioppilaitosten, venekerhojen yms kanssa teoksen toteutusta. Kursseilla ja työpajoissa  opettelemme ja perehdymme projektiin ja Aurajoki- sinfonian esitystekniikkaan.

Tässä blogissa raportoimme ja kirjaamme hankkeen edistymistä.

Mainokset
%d bloggers like this: